HAVU x VILPE

Yritykset mukana e-urheilussa – mustasaarelaisfirma on saanut siitä apua rekrytointiin

 

 

Elektronisen urheilun kasvanut suosio on saanut myös perinteiset yritykset kiinnostumaan yhteistyöstä. Mustasaarelaisyritys VILPE uskoo, että yhteistyö e-urheiluorganisaatio HAVU Gamingin kanssa helpottaa rekrytointeja ja tuo näkyvyyttä kohderyhmässä, joka on hankala tavoittaa muun median kautta.

 

HAVU Gamingin toimitusjohtaja Lasse Salminen on huomannut e-urheilun hyödyt esimerkiksi yritysten rekrytoinneissa ja työnantajamielikuvan luomisessa.

”Teimme yhteistyötä erään ohjelmistofirman kanssa, ja päätavoite oli saada heille lisää koodareita töihin. Toimitusjohtaja sanoi jälkikäteen, että tämä oli ollut heidän tehokkain rekrytointikampanjansa”, Salminen sanoo.

Myös rakennustuotteita valmistavalla VILPEllä on huomattu e-urheilun tuovan positiivista näkyvyyttä. HAVU-yhteistyön lisäksi VILPE on mukana valtakunnallisessa yritysten e-urheilusarja Kanaliigassa, jossa sillä on kolme yrityksen henkilöstöstä muodostettua CS:GO-joukkuetta.

”Olemme saaneet uusia työntekijöitä sen ansiosta, että he ovat nähneet meidät e-urheilun parissa harrastamassa asioita yhdessä. Lisäksi olemme saaneet näkyvyyttä LVI-suunnittelijoiden joukossa, mikä on arvokasta ilmanvaihtoalan firmalle”, VILPEn toimitusjohtaja Tuomas Saikkonen sanoo.

E-urheilu on vain yksi VILPEn urheilusponsoroinnin kohteista.

”Olemme tehneet jo vuosikausia yhteistyötä eri seurojen ja joukkueiden kanssa. Pyrimme aina monipuolisuuteen, ja siksi olemme kohdistaneet sponsorointeja niin miesten, naisten kuin lasten urheiluun. Nyt olemme mukana myös e-urheilussa, ja tässä HAVU oli meille luonnollinen yhteistyökumppani”, Saikkonen sanoo.

 

E-urheilu yhdistää

Sekä Saikkonen että Salminen korostavat e-urheilun sosiaalista puolta. Koronapandemian aikana kasvokkain tapaamisia oli harvemmin, jolloin pelaaminen on tuonut työkavereita yhteen. VILPEllä jopa 20 prosenttia Suomen henkilöstöstä on mukana yrityksen e-urheilujoukkueissa.

”CS:GO-pelaaminen yhdistää henkilökuntaamme eri osastoilta. Mukana on pelaajia esimerkiksi varastosta, tuotekehityksestä ja myynnistä. Osallistun itsekin matseihin joko selostajana tai pelaajana”, Saikkonen kertoo.

Salmisen mukaan monilla on käsitys, että e-urheilijat ovat nuoria tai lapsia, mutta se ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi HAVUn Instagram-seuraajista 76 prosenttia on 18–34-vuotiaita. Vielä viisi vuotta sitten lähes kaikki pelaajat olivat miehiä, mutta nykyään yhä useampi nainen on mukana pelaamisessa.

”Heille on ominaista, että he käyttävät vähän aikaa muiden medioiden parissa. Esimerkiksi Twitch on alusta, jolla he korvaavat esimerkiksi Facebookin tai muiden sosiaalisen median palveluiden käyttöä”, Salminen sanoo.

Pelaamisen hyödyt esillä

Salmisen mukaan vielä viisi vuotta sitten e-urheilu lajina oli tuntematon käsite, ja se nähtiin jopa haitallisena. Pelaamisen hyödyt ovat kuitenkin nousseet esiin.

”Pelaaminen parantaa ongelmanratkaisutaitoa. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, vaan kaikilla on samat mahdollisuudet pelata. Pelaaminen sopii myös ujommille tai aremmille. On helpompi ilmaista itseään, kun kasvot eivät ole näkyvillä”, Salminen sanoo.

HAVU Gaming puhuu pelaamisesta tyylillä. Se tarkoittaa, että elämässä pitää olla muutakin sisältöä kuin pelit.

”Haluamme tuoda terveellistä ja positiivista pelikulttuuria esiin. Joukkueidemme pelaajat lenkkeilevät ja käyvät salilla. Silloin on helpompi keskittyä pelaamiseen, kun sen aika”, Salminen kertoo.

 

 

HAVU Gaming on suomalainen e-urheiluseura, jonka joukkueet kilpailevat CS:GO-, NHL- ja FIFA-peleissä. Se on myös e-urheiluvaikuttaja, joka strimaa e-urheilun live-lähetyksiä Twitchin kautta. HAVU Gaming on perustettu huhtikuussa 2017.

 

VILPE Oy on ilmanvaihto- ja erikoiskattotarvikkeita kehittävä ja valmistava perheyritys. Sen päätoimipaikka ja tuotanto sijaitsevat Mustasaaressa lähellä Vaasaa, ja yrityksen sivutoimipiste on Espoossa. VILPE Oy:n palveluksessa on noin 120 työntekijää Suomessa ja 60 työntekijää ulkomailla.

Search