Kaikki kaunis päättyy aikanaan, ja nyt olemme päätyneet joukkueessamme tilanteeseen missä jostain on annettava periksi. Siten olemme yhteisessä ymmärryksessä purkaneet Olli ”sLowi” Pitkäsen pelaajasopimuksen HAVUn kanssa.
Historiamme pitkäaikaisin pelaaja edusti HAVUa yhteensä lähes viiden vuoden ajan, hoitaen vuorollaan pitkälti jokaista roolia mitä CS:ssä on tarjolla – aina joukkueen tarpeen mukaan, ja yhteisen päämäärän korkeimmaksi asettaen.
Olli on myös palvelimen ulkopuolella ollut aina yksi näkyvimpiä hahmojamme, tarjoten päättymättömän virran kontsaa ja memejä – sekä niitä jakaen että niitä itse aiheuttaen. Hartolan keisari, stupid bodybuilder, siowi – titteleitä on kertynyt ja gifejä kasaantunut. Mikäli Olli itse haluaa jatkaa pelaamista, emme usko hänen viihtyvän kauaa vapaana agenttina. Toivomme hänelle vilpittömästi mitä parhainta jatkoa, vaikka tiemme nyt erkanevatkin.
Kiitos Olli – kaikesta.