Kotipizzakoutsin blogi #1 - Who am I?

Lokakuu. Nyt  lähdetään sitten hommiin. Nelisen vuotta poissa aktiivipelaamisesta ja tässä taas ollaan, niin sanotusti syvässä päässä. Peli on muuttunut, pelin kartat ovat muuttuneet sekä pelityyli on muuttunut, mikä tässä voisikaan mennä vikaan? Onnekseni olen kuitenkin viettänyt vieläkin vapaa-aikaani todella paljon pelin parissa vaikken itse olekkaan pelannut. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta HAVUn kanssa työskennellessä sekä useissa lähetyksissä asiantuntijan roolissa auttavat varmasti adaptoitumaan tulevaan rooliini HAVUn CS:GO –rosterin ruorissa. 

Mutta kuka minä olen? Taneli Veikkola, 26 vuotias ex-ammattipelaaja Salosta. Nuoruusvuoteni vietin perheemme maatilalla joka sittemmin myytiin ja muutimme vilkkaaseen 9500 ihmisen kaupunkiin Somerolle. Tutustuin Counter-Strike sarjaan vuonna 2003 pelaten 1.6-versiota noin vuoden verran ja sen jälkeen siirryinkin uuteen Source –versioon. Kyseistä peliä tahkosin sitten enemmän ja vähemmän aaltoillen vuoteen 2009 jolloin lähdinkin ensimmäiseen turnaukseeni Assembly Wintereille. Tuloksena lohkoissa kotiin ja kultainen kädenpuristus.  

Tästä eteenpäin joukkueet vaihtuivat ja aloin saamaan jalkaani oven väliin skenen huipulle ja sainkin lopulta kutsun Suomen ykkösjoukkueeseen CKRAS:n. Kyseisellä joukkueella majailtiinkin pari vuotta maailman top3:ssa jonka jälkeen tulikin vastaan kirje kutsuntoihin ja lähtö puolustusvoimiin suorittamaan asevelvollisuutta. Armeijan jälkeen jatkoin pelaamista Global Offensive –versiossa ja 2014 se ”breakkaus” sitten tapahtui kun pelasimme Dreamhack Open Stockholmissa, kaataen lohkoissa Copenhagen Wolvesin ja TSM:n joka nykyisin tunnetaan nimellä Astralis (parilla pelaajamuutoksella). 

2014 ja 2015 aikana kävimmekin useissa turnauksissa silloisen Suomen ykkösjoukkue 3DMAX:n kanssa ja jopa ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Major –tason turnauksessa Katowicessa 2015. Toukokuussa kyseisenä vuonna tuli vastaani kuitenkin valinta, että jatkanko päivätyössäni vai jatkanko pelaamista ilman tietoa tulevaisuudesta. Silloin tein ratkaisun, että jatkan työtäni ja itseni kehittämistä erilaisella polulla.  

Heti perään 2019 lokakuussa, olen aloittanut HAVU Gaming Oy:ssa valmentajana. Työni on karsia ne pienet virheet jotka ratkovat pelejä. Pelissä jossa sekunnin epäröinti tai pienikin virheliike voivat ratkaista voittajan on erittäin tärkeää pystyä minimoimaan omat virheet ja oppia tunnistamaan sekä omat että vastustajan vahvuudet ja heikkoudet. 

Parin viikon päästä joukkue pääsee debytoimaan sekä meikäläisen että Joonas “doto” Forssin kanssa DreamHack turnauksessa Rotterdamissa. Meillä on ollut hyvä meininki ja nyt vain pitää transitioida se lanturnaukseen.  

Meillä on koossa sellainen porukka, joka voi hyvin päästä pelaamaan Majortasolla. Joukkueen vahvuutena on loistava yhteispeli yhdistettynä tulivoimaan sekä joukkuehenki. Valmentajana pyrinkin saamaan sen viimeisen taktisen ja henkisen suorituskyvyn jolla pärjätään myös kansainvälisissä huipputurnauksissa. Siitä lähdetään, että Rotterdamissa huudetaan parin viikon päästä #HAVUJA.

 

-Taneli Veikkola, Kotipizzakoutsi

Search